Mediataiteen teosten säilyttämisestä, osa II

Mediataiteen teokset voi pitkäaikaissäilytyksen näkökulmasta jakaa kahteen luokkaan, niihin joille tekninen säilytysratkaisu on olemassa ja niihin, joille sitä ei vielä ole. Mediataiteen kenttä on myös alati laajeneva alue. Myöskään taiteilijat eivät ole jakautuneet mediataidetta ja perinteistä taidetta tekeviin, sillä osa taiteilijoista voi tehdä sekä perinteistä kuvataidetta että käyttää mediataidetta osana kokonaisuuksia esimerkiksi installaatioissa.

Kuinka sitten mediataiteen teosten hankintaan ja säilytykseen tulisi museoissa suhtautua? Vastaus ei ainakaan ole se, että koska emme voi niitä varmuudella säilöä museoetiikan mukaisesti sadoiksi vuosiksi eteenpäin, emme osta niitä ollenkaan kokoelmaan. Tällöin nimittäin hylkäisimme yhden perustehtävämme eli aikamme taiteen keräämiseen. Viime vuosina keskeisimmäksi keinoksi mediataiteen säilytyksessä on tullut hyvä dokumentaatio, joka edellyttää teoksen perinpohjaista tuntemista. Se on osa mediataiteilijan työprosessia ja auttaa häntä ja teoksen ostanutta tahoa ylläpitämisessä ja säilyttämisessä tekniikan muuttuessa.

Kokoelmaan hankituissa teoksissa voidaan käyttää kaupallisia sovelluksia siinä missä avointa lähdekoodia. Säilytyksen kannalta avoimen lähdekoodin teokset ovat ideaalisempia, sillä tarvittaessa teos voidaan uudelleen modifioida taiteilijan johdolla tai mahdollisesti emuloida muuttuneeseen tekniseen infraan.

Myös museon, joka teoksen kokoelmaan hankkii, tulisi perehtyä teokseen hyvin ja teokselle tulisi laatia säilytysstrategia. On tunnistettava teoksen perusmuoto: onko se esimerkiksi installaatio, peli, verkkoteos, tietokonepohjainen teos, videoinstallaatio, interaktiivinen teos, teknologiaa sisältävä veistos, tekoälyteos, neuroverkkoteos, virtuaalisen todellisuuden (VR) vai lisätyn todellisuuden teos (AR).  Sen jälkeen on hyvä analysoida teoksen konseptuaalisuus, ohjelmistot ja riippuvuudet, esitysteknologia kaikkine vaadittavine laitteineen sekä se, millaisessa tilassa teos voidaan esittää. Teoksen erityisominaisuudet on myös hyvä kirjata, jos teos on jollain tavoin fyysisesti kuulolle tai muille aisteille voimakas ja voi siten aiheuttaa haittaa osalle yleisöstä. Lisäksi kirjataan osat, jotka jo tässä vaiheessa tunnistetaan herkästi hajoaviksi sekä sellaiset osat, jotka ovat vain tälle teokselle ominaisia.

Vaativien mediataiteen teosten dokumentointi on tehtävä heti hankinnan yhteydessä ja silloin kun se on installoitu. Teoksesta on tärkeää dokumentoida myös toiminnallisuudet ja kokemuksellisuudet silloin, kun se aidosti hyödyntää teoksen säilyttämistä ja teoksen ymmärtämistä.  Museossa dokumentointityölle olisi hyvä olla oma työryhmänsä, joka perehtyy teoksen ominaisuuksiin, esittämiseen ja säilyttämiseen. Hyvä dokumentointi on osa teoksen semanttisen tason säilytystä ja tallentamiseen voi kuulua teoksen käyttökokemuksen tallentamista. Tässä voi auttaa sekä teoksen kokemuksen dokumentaatio, että toiminnallinen vuokaavio siitä, mitä ohjelmisto tekee ja mitä teknologiaa se hyödyntää. On huomattu, että pelkkä formaalinen dokumentointi ei riitä, sillä silloin saattaa jäädä teoksen toiminnallisuuden ymmärtäminen vajaaksi. Teoksen myöhempää restaurointia varten on tarpeellista saada taiteilijalta tiedot asioista, joita voi muuttaa ja ei voi muuttaa.

Metropolian ammattikorkeakoulussa alkaa syksyllä 2022 uusi koulutusohjelma, jossa voi erikoistua mediataiteen konservaattoriksi. Vaikka museoalan työpaikat ovat vähissä, on isommissa museoissa koulutukselle ja sen käyneille osaajille tarvetta.

Kirjoittaja

Susanna Sääskilahti
Pitkäaikaistallennuksesta ja AV-arkistosta vastaava amanuenssi Kansallisgalleriassa